keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Phytophthoran lauseen todistaminen

Harjoittelimme tekemään SketchUpilla visuaalisen phytophthoran lauseen todistamisen Leonardo Da Vincin keksimän kaavan mukaan.


Kuva harjoituksesta



3D-mallin harjoittelua


Totoro-avaimenperä

Tämä avaimenperän mallinnus tehtiin Rhino7-ohjelmalla.

tiistai 18. tammikuuta 2022

Ahdistuksen jälkeinen helpotus


Tässä on muutama kuva tekemästäni ruukusta. Se valmistui vuonna 2019 keväällä, ja sain inspiraatiota siihen artisti Alice Phoepe Loun muusiikista. 

Kyseisen teoksen runko on tehty makkaratekniikalla savesta. Naishahmot on käsin muotoiltu savesta ja liitetty pintaan ensin karhennettua liitoskohdat. Ulospäin työntyvän naisen hartioihin tehtiin reiät jottei ruukku räjähtäisi uunissa mahdollisten ilmakuplien vuoksi, jos oikein muistan.

Se on päällystetty kahdella erilaisella lasitteella, ja poltettu uunissa ennen ja jälkeen lasituksen. Ulkopinnassa oleva tummansininen ja sisäpuolen vaalea koralli sävyt on lisätty saven pintaan siveltimen vedoin, ja kiiltävä läpinäkyvä lasite on ruiskumaalattu. En enää muista, käytinkö myös mustaa lasitetta, vai annoinko tummansinisen elää luoden tummia ja vaaleita kerroksia. 

Ruukku on noin 49cm korkea ja noin 19cm leveimmästä kohdasta mitattuna.

Saviteosta oli ilo tehdä ja on harvoja niitä teoksia, jotka olen päättänyt säilyttää. Tämä astia kuvastaa itselleni uudelleen syntymistä ja siitä syntyvää vapauden tunnetta, ahdistavien ajan jaksojen jälkeen.

Phytophthoran lauseen todistaminen

Harjoittelimme tekemään SketchUpilla visuaalisen phytophthoran lauseen todistamisen Leonardo Da Vincin keksimän kaavan mukaan. Kuva harjoitu...